Puoli vuotta Suomessa asunut ja työskennellyt Cote Wolcik on löytänyt kodin Suomesta. Kytäjä South Eastin apulaiskenttämestarina työskentely osana suomalaista tiimiä on opettanut paljon ja myös Cotella on työkalupakissaan paljon annettavaa.
Cote on työskennellyt golfkentillä 11 vuotta. Kaikki alkoi 18 vuoden iässä kotikaupungin lähellä Massachusettsissa. Alussa Cote työskenteli kentänhoidossa kesäisin yliopisto-opintojen ohella. Mitä enemmän kokemusta ja oppia tarttui, sitä enemmän hän huomasi nauttivansa ulkona työskentelystä ja fyysisestä työstä. Opintojen aikana Eurooppa tuli tutuksi, kun Cote opiskeli Saksassa, Itävallassa ja asui myös vuoden Tsekeissä Prahassa opettaen englantia. Sieltä palattuaan kotiin Yhdysvaltoihin 2018 olivat tulevaisuuden suunnitelmat kirkastuneet. Tavoitteeksi asettui päällikön työ golfkentänhoidossa Euroopassa.
Cote eteni urallaan määrätietoisesti kohti tavoitettaan ja yritti oppia jatkuvasti uutta ympärillä olevilta kokeneilta tekijöiltä. Merkityksellisimmäksi kentäksi kotimaassa muodostui lopulta Martis Camp Club, josta Cote lopulta Suomeen tuli. Cote työskenteli kentällä lähes neljä vuotta ja sen aikana kentällä järjestettiin muun muassa USGA Senior Am -kilpailut. Kilpailun järjestäminen vaati paljon työtä ja prosessin läpikäyminen oli todella opettavaista. Yhdysvalloissa työskentely TOP 200 -kentällä ei ole leikin asia, vaatimukset ovat todella korkealla tasolla.
Golf on antanut Cotelle jo tässä vaiheessa uraa paljon. Tuoreimpana hienona kokemuksena hän pääsi kesällä kutsuttuna osallistumaan Toron koulutus- ja verkostoitumistapahtumaan Minnesotassa. Kyseessä on erikseen haettava koulutusohjelma, johon osallistumisen mahdollistaa Toron lisäksi Hako. Cote pääsi jakamaan kokemuksiaan Suomesta, Kytäjä Golfista ja FGA:sta. Nyt kaikki tapahtumassa olleet tietävät paljon Suomesta ja FGA:sta ja tämä taas avaa uusia portteja ja mahdollisuuksia koko suomalaiselle kentänhoidolle. Cote näkee, että Suomessa on hienoja golfkenttiä, jotka yltävät Euroopan huipulle asti. Suomessa on myös todella osaavia kentänhoidon ammattilaisia, joiden kokemusten jakaminen esimerkiksi yhdysvaltalaisten ammattilaisten kanssa kehittää toimintaa entisestään.
Robotiikka on saanut Cotessa aikaan suurta kiinnostusta. Robotiikan käyttö Yhdysvalloissa ei ole vielä niin suosittua, osittain siksi, että henkilöstöä on saatavilla reilusti. Pelkästään Kytäjällä käytössä on kahdeksan robottia kolmelta eri merkiltä. Niiden kanssa työskentely ja niiden hyödyntämisen jatkuva opettelu motivoi todella paljon. Työlainsäädännössä ja esimerkiksi kemikaalien käytön säätelyssä on paljon erovaisuuksia maiden välillä. Työkulttuuriin tottuminen on vaatinut aikaa, mutta Cote on edennyt ilman suurempia kuoppia tiessä. Työpaikalla suomen kieli on vallitseva työkieli ja, vaikka Suomi onkin helppo kieli oppia, ei kielitaitoinen Cote ole vielä täysin omaksunut jokaista suomen kielen nyanssia. Hän opiskelee kieltä ahkerasti ja tärkeimmät fraasit tulevat jo kuin luonnostaan.
Mutta miksi Suomeen kaukana kylmässä pohjolassa?
Cotella oli olemassa tarkka kriteeristö, jonka perusteella uusi kotimaa valikoitui. Piti löytää päällikkötason vakituinen työ, maassa ei saanut olla kesäisin liian kuuma ja, koska jääkiekko on Coten harrastus, piti sitä saada harrastaa. Suomen kohdalla ruksit pystyttiin laittamaan kaikkien kriteerien päälle. Suomi on tehnyt vaikutuksen Coteen. Ammatillisesti Cote on saadessaan oppia suomalaisilta ammattilaisilta heidän erityisosaamisestaan. Samalla hän on erittäin motivoitunut jakamaan omaa osaamistaan ja tietämystään, jonkalaista mahdollisesti Suomesta vielä puuttuu.
Yleinen elämänlaatu on tehnyt erityisvaikutuksen, vaikka Cote vielä etsiikin balanssia työn ja vapaa-ajan välillä. Suomalainen luonto, järvet ja metsät ovat vaikuttavia. Ihmiset ovat ottaneet Coten lämpimästi ja avosylin vastaan ja mikä ehkä parasta, Suomi on jääkiekkohullu maa! Ehkä ensi talvena Kytäjällä käydään vakavia keskusteluja siitä, mitä jääkiekkojoukkuetta on soveliasta kannattaa ja mitä ei. Aika näyttää, minkä seuran huivi Coten kaulaan pujotetaan. Puoli vuotta on sujunut kuin siivillä ja Cote on ylpeä saadessaan kutsua Suomea kodikseen, eikä Cote malta odottaa tulevaa.